Aikainen asiakas hyvän suunnittelijan nappaa!

Aikainen asiakas hyvän suunnittelijan nappaa!

 

 

Turhan usein suunnitteluavun tarpeeseen herätään hieman liian myöhäisessä vaiheessa, jolloin mieluisan suunnittelijan löytäminen, ja ennen kaikkea saaminen osaksi omaa projektia, voi olla kiven alla. Miten ajoissa kannattaa siis ottaa yhteyttä suunnittelijaan?

 

 

Mielummin liian aikaisin, kuin liian myöhään

 

Kiire, tiukalla aikataululla etenevät projektit ja hoppu saada muutosprojekti valmiiksi tiettyyn päivämäärään mennessä, on suunnittelijoiden arkipäivää. Suurin osa projekteista viedään maaliin tiukkojen aikataulujen saattelemana, joskin mukaan mahtuu myös suunnittelutöitä, joita on mahdollisuus työstää ajan kanssa.

 

Jälkimmäinen tilanne, missä suunnitteluvaiheeseen on varattu hyvin aikaa, lienee suunnittelijalle niitä stressittömimpiä. Mitä väljempi aikataulu suunnittelulla on, sitä enemmän on vaihtoehtoja tuotteiden saatavuuden suhteen, on aikaa miettiä kokonaisuutta ja tarkastella yksityiskohtia. Lisäksi ja erityisesti, on suuremmat mahdollisuudet saada niitä kalusteiteiden toimittajia ja remonttien tekijöitä projektiin mukaan, ketkä hoitaa hommat varmasti huolella ja ammattitaidolla valmiiksi. Tehtailla on omat toimitusaikansa sekä pätevillä ja halutuilla remppanaisilla ja -miehillä on kalenterit usein pitkälle tulevaan täynnä. Aikatauluasioiden lisäksi budjettilangat pysyy tiukemmin käsissä, kun on enemmän aikaa tarkastella tarjontaa ja pyytää tarjouksia, eikä ole pakko turvautua vaihtoehdoista ehkäpä ainoaan, joka voi olla myös se hintavinkin.

 

 

 

 

 

Katseet kalenteriin

 

Myös meidän suunnittelijoiden kalenterit täyttyvät tulevista suunnitteluprojekteista ja -töistä, joten mikäli mielessäsi on joku tietty suunnittelija kenet tahtoisit suunnittelemaan oman kotisi remonttia tai toimitilojesi uutta ilmettä, kannattaa yhteyttä ottaa hyvissä ajoin. Suosittelen olemaan yhteydessä suunnittelijaan, toki riippuen suunnittelun laajuudesta, useampaa kuukautta (isommat projektit 6-12 -> kk) ennen suunnitellun remontin/ rakennusvaiheen alkua. Näin jää aikaa suunnittelijan kontaktointiin, tarjousvaiheeseen, itse suunnitteluun ja projektin laajudesta riippuen suunnittelupalavereihin ja -tapaamisiin sekä tavaroiden ja kalusteiden hankintaan.

 

Itselläni kevät ja alku kesä on ollut varsin vauhdikasta ja kalenteri on täyttynyt kovaa vauhtia. Heinäkuussa pidän vähän lomaakin, mutta töiden osalta kalenteri on täynnä aina elo-syyskuun vaihteeseen. Tällä hetkellä moni suunnittelija, minä mukaan lukien, myykin jo syksyn projekteja, joten jos vuoden lopussa on ajatuksena laittaa kotia uuteen uskoon tai yrityksesi tilat kaipaa uutta ilmettä ennen vuotta 2020, on suunnittelu hyvä aloittaa pikimmiten.

 

 

 

 

OLETHAN SIIS YHTEYDESSÄ JO KESÄN AIKANA, JOS TARVITSET SUUNNITTELUAPUA SYKSYLLÄ.
SYKSYN SUUNNITTELUAJAT MYYDÄÄN NYT!

 

 

 

Suunnitteluterveisin,

 

 

Instagram – decofeast

Facebook – Sisustussuunnittelu decoFeast.

Pinterest – Sisustussuunnittelu decoFeast.

 

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *