Asuntomessut Tuusulassa 2020

Asuntomessut Tuusulassa 2020

 

Vuoden 2020 Asuntomessut starttasivat eilen maanantaina 3.8. Olin tutustumassa messuihin hieman ennakkoon jo viime perjantaina ja Instagramin sekä FBn puolella jo jaoinkin tunnelmia messuilta. Tässä vielä kootusti itselleni mieluisimpia otteita messuilta ja ajatuksia mitä tämän vuoden Asuntomessut herättivät.

 

Asuntomessut järjestetään tänä vuonna Tuusulassa ja ovat avoinna yleisölle 3.-30.8. välisen ajan. Tänä vuonna Asuntomessut viettää 50-vuotis juhlavuotta ja neljä vahvaa teemaa tänä vuonna messuilla ovat asuminen tänään ja huomenna, sisustus ja rakentaminen, taide ja hyvinvointi sekä vastuullisuus. Alueella on hyvin monipuolisia asumisen ratkaisuja ja terveelliseen ja turvalliseen asumiseen on panostettu. Alueen rakennukset on ulkonäöltään hyvin vaihtelevia, mutta suunniteltu siten, että kokonaisuus on kaikesta huolimatta tasapainoinen ja yhtenevä. Alueen tuntumaan ajaessani pistinkin ensimmäisenä merkille messualueen kauniit ja värikkäät talot, mustien, vaaleiden ja muiden tavanomaisempien rakennusvärien lomassa. Näkymä oli hauska ja kaunis!

 

Alla olevan kuvan taloista, jotka on muuten omakotitaloja (jokaisen talon välissä on kahden sentin rako) vaikka rivitalolta näyttääkin, tuli mieleen moderni versio Keski-Euroopan värikkäistä vanhoista taloista.

 

 

Finnlog Hetenan (kohde 38) kaunis kaunis atriumpiha. Tämä oli yksi messujen kauneimmista ja mieleenpainuvimmista pihoista.

 

 

 

Vastuullista ja luonnonläheistä

Selkeitä trendejä tämän vuoden messuilla on kompakti ja ekologinen asuminen, luonnonläheisyys ja seesteinen tunnelma sisustuksissa. Taide näkyy monella tavoin, onhan se yksi vuoden kantavista teemoistakin. Puuta on käytetty myös tänä vuonna paljon sisustuksissa ja sen vastapainona nähdään monessa kohteessa paljon kauniita marmori- ja kivipintoja eri tasoissa ja kalusteissa. Selkeä yksittäinen trendi on peilikuutio ja laitoin myös merkille, että kullan ja messingin sävyjä näkyi paljon mm. valaisimissa ja erityisesti hanoissa ja suihkuissa.

 

HEVI Kivitalot Lumitiikeri, sis.suun. Laura Seppänen (kohde 7)

 

 

Nautin tämän vuoden messuista paljon ja muutamia hyviä ideoita tarttui mukaan suunnittelutyötä ajatellen. Kohteita oli tänä vuonna sen verran paljon, että kaikkiin ei ennättänyt ja mikäli matkaa messuille ei olisi näin paljoa, kävisin varmasti vielä uudestaankin. Tänä vuonna koronan vuoksi messuilla on erityisjärjestelyt ja liput messuille ostetaan ennakkoon, ota tämä siis huomioon ennen kuin suuntaat messuille.

 

Kaikin puolin insipiroivat messut ja erityisen mukava oli tavata suunnittelijakollegoita ja nähdä heidän messukohteet sekä kuulla kuulumiset projektien jälkeen. Suunnittelijana itsekin toivon pääseväni joku vuosi suunnittelemaan Asuntomessukohdetta.

 

 

Messuterkuin,

 

Instagram – decofeast

Facebook – Sisustussuunnittelu decoFeast.

Pinterest – Sisustussuunnittelu decoFeast.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *