Jyväskylän Rakennusmessut 2019

Jyväskylän Rakennusmessut 2019

Jyväskylän Rakennusmessut järjestetään maaliskuun 8.-10. Paviljongissa ja minulla on messuilla oma osasto. Olen ensimmäistä kertaa näytteilleasettajana millään messuilla, joten tässä ollaan uuden äärellä monin tavoin. Messuille valmistautuminen kaikkine suunnitteluineen on ollut todella inspiroivaa ja itse messuja odotan erityisellä innolla – messuviikonlopusta tulee varmasti huikea!

 

Rakennusmessut järjestetään tänä vuonna hieman uudistuneena ja eri teemat näkyy messuilla omina selkeinä alueinaan. Tämä auttaa messuvieraita löytämään tarvitsemansa ja haluamansa osastot ja palvelut aiempaa helpommin. Mm. sisustamisen sekä pihan ja puutarhan osuutta messuilla on kasvatettu ja aivan uutena teemana tänä vuonna messuilta löytyy myös saunamaailma. Minun osastoni, B-558, löydät design-kadulta.

 

Inspiraatiota, kohtaamisia ja puheenvuoroja

 

Lähden messuilta hakemaan yritykselleni lisänäkyvyyttä, kontaktoimaan asiakkaita sekä tietenkin tekemään myyntiä. Yritykseni on nyt vuoden vanha ja sisustussuunnitteluala on todella kilpailtu, joten näkyvyyttä täytyy saada ja rakennusmessut antaa tähän erityisen hyvän väylän, hyvinkin kohdennetulle yleisölle.

 

 

Vuoden 2018 Jyväskylän Rakennusmessuilla oli vieraillut viikonlopun aikana noin 17 000 messuvierasta, joten odotan messuilta toki paljon uusia ja mielenkiintoisia kohtaamisia. Toivottavasti nähdään messuilla!

 

 

Lisäksi olen messujen jokaisena päivänä pitämässä puolen tunnin mittaisen puheenvuoron B-hallin ohjelmalavalla, joka antaa mukavasti lisänäkyvyyttä minulle messuilla. Puheenvuoroni aihe on Rauhaisa koti – Aistiesteetön sisustaminen. Saman asian äärellä olin myös pari viikkoa sitten, kun kirjoitin aiheesta postauksen tänne blogiin – pääset lukemaan jutun suoraan tästä. Puheenvuoroni on pe-la klo 13.00 ja su klo 12.00. Tervetuloa kuuntelemaan puheenvuoroani!

 

Oman osastoni halusin suunnitella tukemaan puheenvuoroni aihetta ja olen ottanut aistiesteettömyyden huomioon messuosastoni sisustuksessa. Useampi asia piti ottaa huomioon osaston suunnittelussa ja pieni koko (6m2) ei juuri helpottanut suunnittelua. Oman haasteensa suunnitteluun toi myös budjetti, mutta sain kasattua oikein mieluisan osaston ja uskon, että lopputulos tulee olemaan kotoisa ja viihtyisä, informatiivisuutta unohtamatta.

 

 

 

 

Osastolleni voit tulla moikkaamaan, tutustumaan ja juttelemaan, mikäli sinulla on tarvetta suunnitteluavulle. Kerron mielelläni lisää suunnittelusta ja halutessasi näet myös millaisia dokumentteja suunnitelmani pitävät sisällään, jotta tiedät tarkemmin mitä suunnittelutarjous voi pitää sisällään.

 

Ja tietenkin voit tulla myös tutustumaan ja juttelemaan sisustamisesta ja suunnittelusta yleisesti sekä osallistumaan messuarvontaan. Minulla on messuosastolla vieraileville pieniä muistamisia, joten tyhjin käsin ei luotani tarvitse poistua ♥

 

Ihan lähiaikoina aion päräyttää ilmoille myös pari lippuarvontaa omissa somekanavissani, joten jos halajat lippua messuille, ota insta- ja facebooktilini seurantaan, niin et missaa tulevia lippuarvontoja! Alta löydät linkit sivuilleni.

 

 

Oletko tulossa maaliskuussa messuille ja mitä eniten odotat messuilta?  Toivottavasti näemme siellä!

 

 

Messuterkuin,

 

Instagram – decofeast

Facebook – Sisustussuunnittelu decoFeast.

Pinterest – Sisustussuunnittelu decoFeast.

 

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *