Kiinnostavimmat sisustuselementit vuonna 2020

Kiinnostavimmat sisustuselementit vuonna 2020

 

Vaikka sisustamistani ja suunnittelua ohjaa aina tietyt muuttumattomat arvot ja kiinnostuksen kohteet, kuten esimerkiksi eettisyys, kotimaisuus, luonnonmukaisuus sekä kontrastit ja niiden tasapaino, mukaan mahtuu aina myös hieman muuttuvia elementtejä ja yksityiskohtia. Nämä on usein heijastuksia meneillään olevista tai jo menneistä trendeistä, muistoista ja tulevaisuuden toiveista sekä ajankohtaisista asioista.

 

Kokosin alle tällä hetkellä itseäni eniten inspiroivat sisustuselementit ja asiat, joiden uskon pysyvän mukana koko tämän vuoden. Ehkäpä pääsen toteuttamaan näitä joissakin asiakaskohteissani tai omissa sisustusprojekteissa kotona. Aika näyttää, mutta selvää on se, että nämä inspiroi minua juuri nyt!

 

 

Lasi

Muistan lapsuudesta mummolan lasikansisen sohvapöydän, minkä alapuolelle oli liimattu kiviä ja näkyivät lasin läpi kauniisti. Pöytä ei kokonaisuudessaan ollut mikään visuaalinen ilotulitus, mutta lasin ja kivien tunnelma yhdessä oli mielenkiintoinen. Reilu vuosi sitten lasi elementtinä alkoi nousta ajatuksiini usein ja huomasin monessa kohtaa miettiväni lasia sisustuksissa isompana elementtinä. Taidelasiseinät ja -pöydät ovat kutkuttavan kauniita.

 

Habitare 2019 / Bo LKV osasto / Suihkuseinä Essis Collection

Kuva Essis Collection

 

 

Ryijyt

En tiedä johtuuko se iän ja oman perheen tuomasta, jonkinlaisesta henkisestä rauhoittumisesta ja omien polkujen terävöitymisestä, mutta erityisesti edellisen vuoden aikana asiat, jotka koen jollain tapaa juureviksi, tuntuu hyviltä ja inspiroivilta tässä kohtaa. Tunteeseen liittyy jotain todella pysyvää ja vakaata, ajattomuutta ja viipyilevää fiilistä. Saan tunteista paljon inspiraatiota ja pyrin konkretisoimaan ne muodoiksi, materiaaleiksi ja kokonaisuuksiksi. Villa materiaalina ja erityisesti ryijyt, niin lattialla kuin seinillä, edustaa tätä tunnelmaa.

 

Kuvat Finarte

Asiakkaani komea Pirkka-ryijy toimi lähtökohtana koko asunnon sisustuksen suunnittelussa. Katso projektin kaikki kuvat täältä.

 

 

Grafiikka

Pidän taiteesta ja erityisesti grafiikka on lähellä sydäntä. Eri työstötavat ja visuaalinen ilme grafiikassa vetoaa minuun. Sen verran olen tutustunut grafiikkaan itsekin, että kävin yhden kansalaisopiston carborundum-kurssin vuosi sitten. Haastavaa, mutta erittäin antoisaa. Grafiikka on usein myös esimerkiksi maalaustaidetta hinnaltaan huokeampaa, joten sen hankkiminen itselleen on taloudellisesti helpompaa.

Muutama grafiikkateos löytyy kotoa ja erityisen innostunut olen tällä hetkellä Helsinkiläisen Greta Salosen töistä.

 

Greta Salonen

 

 

Rimat & listat

Erilaiset rimaseinät on ollut pinnalla viimeisten vuosien aikana ja esimerkiksi sormipaneelia on nähty runsaasti monissa kohteissa muutamana edellisenä vuotena Asuntomessuilla. Erilaiset rimaseinät on myös minusta varsin kauniita ja sopivat moniin eri tiloihin ja tyyleihin.

Rimat erityisesti kalusteissa (niin irto- kuin kiintokalusteissa) ihastuttaa ja houkuttaa erilaisiin diy-projekteihin. Listojen monipuolinen käyttömahdollisuus inspiroi – edullinen tapa saada näyttävyyttä ja halutunlaista tunnelmaa koko asuntoon.

 

Kuva Wallark
Talo Dekolaku – Asuntomessut 2019

 

 

Orgaaniset muodot

Orgaaniset muodot tulevat luonnosta, esimerkiksi kasvien lehdistä, virtaavasta vedestä, kivistä ja jäkälistä. Luonnonmukaiset muodot tuo pehmeyttä ja mielenkiintoa sisustukseen.

 

Talo Korea – Asuntomessut 2019

 

Mitkä jutut inspiroi sua just nyt?

 

Sisustusterkuin,

 

Instagram – decofeast

Facebook – Sisustussuunnittelu decoFeast.

Pinterest – Sisustussuunnittelu decoFeast.

 

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *