Sisustussuunnittelijan kotona – Arvot ja tyyli sisustuksessa

Sisustussuunnittelijan kotona – Arvot ja tyyli sisustuksessa

 

Viime aikoina suunnittelutyöt on imaisseet sen verran aikaa ja jaksamista, että kodin kuvailut on jääneet suht vähäisiksi, eikä blogin puolella ole muutamia otoksia lukuunottamatta kodin sisustuskuvia näkynyt. Nyt niitä kuitenkin vuorossa ja samalla ajattelin hieman kertoa talostamme ja tyylistä, miten kotia on sisustettu. Tervetuloa kierrokselle.

 

Toimiva pohja on kaiken aa ja oo

Me asutaan vuonna -88 rakennetussa omakotitalossa Keski-Suomessa, jonka mieheni vanhemmat on rakentaneet – asumme mieheni lapsuudenkodissa. Ostimme talon appivanhemmiltani nelisen vuotta sitten, samaan aikaan odotin viimesilläni tytärtämme. Talossa on pinta-alaa 127 neliöä; 3 makuuhuonetta, keittiö, olkkari, takkahuone, khh+vh ja 2 vessaa, joista toinen kylppärin ja saunan yhteydessä. Näiden lisäksi taloon on vuonna -93 tehty pieni laajennus, mikä käsittää yhden pienen huoneen, joka toimii työhuoneenani. Talossa on erityisen toimiva ja meille tosi mieluinen pohja, joka luo perustan hyvälle ja toimivalle asumiselle.

 

Neljän vuoden aikana ollaan pikku hiljaa laiteltu kotia enemmän oman näköiseksi. Talo on aina ollut hyvässä kunnossa ja noin 10 vuotta sitten tehdyn laajan remontin vuoksi isoja muutoksia ei ole kaivattu. Muuton yhteydessä asensimme uuden lattian ja terassia on remontoitu. Vuosien aikana olen pikku hiljaa huone kerralla käynyt seinäpintoja läpi ja tänä kesänä toteutin myös pitkään suunnitteilla olleen keittiön pintarempan. Ilme muuttui pienellä budjetilla ja vähäisellä vaivalla erittäin paljon ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä tulokseen. Lisää keittiön rempasta voit lukea täältä.

 

 

 

 

Virheiden kautta voittoon

Sisustustyyli ja kalusteetkin on hieman vuosien aikana muuttuneet. Muutimme taloon vajaan 60 neliön kaksiosta, joten hankitalistalla oli useampi huonekalu. Olin tuohon aikaan viimeisilläni raskaana ja täytyy myöntää, etten ihan täysin ymmärrä kaikkia noina hetkinä tekemiäni päätöksiä kalusteiden suhteen. Sama jatkui pari vuotta raskauden jälkeenkin, mutta sittemmin kyllä asiat on loksahdelleet takaisin omiin uomiinsa ja virhe hankinnat on laitettu kiertoon. Olipa sekavaan sisustushullutteluun syynä hormoonit tai pieni tyylikriisi, oli sekava kausi ihan paikallaan, sillä se vahvisti omaa tyyliä. Kodin sisustaminen on myös pitkä prosessi, jonka aikana sisustus muovautuu vuosien varrella omanlaisekseen. Niin meilläkin on käynyt ja tällä hetkellä sisustus on sillä mallilla, että esimerkiksi huonekalut on vakiintuneet aika hyvin, eikä suurempia kalustetoiveita ole näkyvissä.

 

 

Tyylit sulassa sovussa

Tyylillisesti sisustuksemme henkii lämpimiä skandinaavisia piirteitä, johon haen inspiraatiota industrial-tyylistä. Pidän paljon myös klassisen tyylin elementeistä ja omaksun tyylille vahvoina arvoina erityisesti ajattomuuden sekä laadukkaat valinnat sisustuksessa. Meillä ei kuitenkaan sisusteta genre edellä ja hankinnat tapahtuu aina käytännön lähtökohdista, mutta tietenkin sisustus kasautuu tiettyjä piirteitä ja tyylejä heijastellen, jotka koetaan miellyttäviksi. Arvostan rehellisiä materiaaleja ja pyrin käyttämään mahdollisimman paljon sisustuksessa luonnonmateriaaleja. Materiaalien kontrastit on mielestäni paras tapa saada aikaan mielenkiintoisia kokonaisuuksia ja pyrinkin lisäämään sisustuksiin aina jotain jännitteitä. Kalusteissa ja esineissä tykkään yhdistellä paljon uutta ja vanhaa, ja yhdessä materiaalikontrastien kanssa nämä tekee sisustuksesta mukavan kerroksellisen ja mielenkiintoisen.

 

Paljon on tehty toki myös kompromisseja sisustamisen suhteen – mm. sohvapöytää meillä ei ole, sillä se veisi hyvän leikkitilan olkkarista ja matot on täytynyt valita täysin koiran mukaan. Kustannussyistä takkahuoneen laattalattia on edelleen originaali eikä sellaisenaan se mieluisin, joskin seinän maalattuani vihreäksi lattiakin alkoi näyttää oudolla tavalla tosi hienolta. Olen viime aikoina leikitellyt ajatuksella, jos maalaisin seinän johonkin kauniin greigen tai nuden sävyyn, mutta siinä tapauksessa lattia alkaa pitämään meteliä ehkä turhan paljon. Täytynee suunnitella ajan kanssa.

 

 

Hidas sisustaminen

Ajan kanssa sisustaminen. Mielestäni se onkin ovi onnistuneisiin kokonaisuuksiin ja kestävään, ajattomaan sisustamiseen ja sitä haluan vaalia kotona ja viedä ajatuksen myös suunnittelutöihini. Harkiten valitut materiaalit niin pinnoissa kuin kalusteissa, loppuun asti mietityt sävyt ja käytännön asiat huomioon ottaen suunnittelussa ja toteutuksessa. Näillä eväillä koen saavani kasaan toimivia ja ajattomia sisustuksia, joita on helppo piristää pienillä trendijutuilla, jos tuntee tarvetta maustaa sisustusta toisinaan. Olenkin ottanut omakseni ajatuksen ”hitaasta sisustamisesta”, enkä tänä päivänä enää juurikaan trendijuttuihin lähde mukaan. Toki seuraan trendejä ja ajattelen trendien olevan ihan hyvä juttu, kunhan sitä ei toteuteta ekologisuuden kustannuksella. Myös se on selvä juttu, että trendit vaikuttavat meihin niin tietoisesti kuin tiedostamatta, jolloin ajan kanssa trendit näkyvät varmasti jossain määrin sisustuksessa, olipa ajatus sisustaa trendikkäästi tai ei. Myös trendeissä vallitsee nopeat ja hitaat ilmiöt, jotka näkyy sisustuksissa eri tavoin ja erityisesti näitä nopeasti vaihtuvia trendejä pyrin välttämään.

 


Mitkä on sinun sisustusarvot ja tyyli sisustaa? Tykkäätkö seurata trendejä ja toteutatko niitä omassa sisustamisessasi? Herättikö teksti jotain ajatuksia – laita kommenttia!

 

 

Sisustusterveisin,

 

Instagram – decofeast

Facebook – Sisustussuunnittelu decoFeast.

Pinterest – Sisustussuunnittelu decoFeast.

 

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *