03/04/2019

Takaisin kiinni arkeen

Viime viikot on ollut blogin puolella hiljaista, sillä ikuisuudelta tuntunut, perhettämme kiusannut sairastelukierre pistäytyi arkeamme sulostuttamassa reilun kuukauden verran. Siinä kohtaa, kun jokainen perheenjäsen saa saman taudin vuoron perään, joutuu nipistämään monesta asiasta ja vähäisen energian keskittäminen perusjuttuihin tuntuu kaikista oleellisimmalta.

Mutta sitten, kun huomaa ajatusten alkavan pyörimään kodin seinien maalaamisessa, verhokiskojen asennuksessa ja eteisen uuden peilin sekä seinävalaisimen hankinnassa, alkaa varmasti olo olemaan jo paranemaan päin.

Viime viikko oli itselleni se rankin kaikista kuumeen huidellessa lähempänä neljääkymmentä. Koko viikko meni peiton alla ja kaikki viikon työt joutui hilaamaan seuraavalle, eli tälle viikolle. Onneksi asiakaskäynneille löytyi kivuitta uudet ajat ja asiakkaat on ymmärtäväisiä – ja miksipä ei olisi. Kukapa sitä kipeänä haluaisi olla. Tällä viikolla onkin vielä luvassa mm. keittiösuunnittelua sekä aistiesteettömän kodin sisustamista.

Tyyntä myrskyn edellä?

Koko alku vuosi on tuntunut jokseenkin tahmealta, vaikkakin toiveikkaalta ja olen ollut monen innostavan ja uuden asian äärellä. Kuukausi sitten olin näytteilleasettajana Jyväskylän Rakennusmessuilla, mikä oli erittäin mukava projekti ja messuhuuma oli todella innostava. Messujen myötä myös yhteydenotot lisääntyi paljon. Sairastelukierre kyllä hiljensi omaa vauhtiani ja moni idea ja ajatus on jäänyt viime viikkoina ajatuksen tasolle, koska virtaa ei yksinkertaisesti ole riittänyt. Se on hieman lannistanut mieltä ja välillä on fiilis, ettei tiedä miltä suunnalta lähtisi asioita lähestymään tai viemään eteenpäin, kun on niin kauan ollut puolitehoinen.

Vuosina 2012-2013 tein kokopäiväisesti huonekaluverhoilua omassa yrityksessäni ja pitkän linjan verhoilijakollegani, jonka kanssa jaoimme työtilat, tuumasi aina hiljaisina hetkinä, että ”tyyntä myrskyn edellä”. Ja se piti paikkaansa – ihan joka kerta. Se oli luottamusta siihen, että töitä kyllä tulee ja siinä hiljaisena hetkenä täytyy uskaltaa ja osata levätä. Nauttia siitä hetkestä ja tehdä silloin niitä juttuja, mitä ei ehdi taas sitten, kun kädet on täynnä asiakastöitä. Pyrin palauttamaan tuon aina mieleeni niinä hiljaisempina hetkinä ja luottamaan tulevaan.

Teksti on nyt melkoinen tajunnanvirran tuotos. Halusin saada blogitekstin ilmoille pitkästä aikaa ja ilman turhan suuria ponniskeluja. Välillä tekee hyvää antaa mielen haahuilla ja ajatusten asettua uomiinsa, juuri siten kun ovat asettuakseen. Tekee myös luovuudelle hyvää. Luovaa huuhailua, sitä tässä työssä tarvitaan paljon.

Terkuin,